Antti Railion kattava konserttikiertue huipentuu Euran kirkkoon

Yleinen

Antti Railion Jouluksi kotiin -konserttikiertue tuo joulun tunnelmaa täysimittaisen kiertueen muodossa. Mittava kiertue alkaa marraskuun lopulla Jyväskylästä ja pitää sisällään yhteensä 15 konserttia kirkoissa ympäri Suomen. Konserteissa Antti Railio tulkitsee kauneimpia joululauluja.

Antti Railion odotettu joulukiertue saapuu jälleen ilahduttamaan ja koskettamaan joululaulujen ystäviä ympäri Suomen. Jo perinteeksi muodostunut kiertue palaa täysimittaisena ja entistäkin vaikuttavampana yhteensä viidentoista konsertin muodossa. Jouluksi kotiin -nimisen kiertueen ensimmäinen konsertti koittaa Jyväskylän Taulumäen kirkossa perjantaina 25. marraskuuta ja kiertue huipentuu Euran kirkkoon tiistaina 20. joulukuuta.

Konserteissa kuullaan rakastetuimpia joululauluja Antti Railion tulkitsemana. Tunnelmalliset kirkot, herkät joululaulut sekä Antti Railion voimakkaan pehmeä tulkinta tuovat joulun taian jokaisen kuulijan kotiin.

”Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, olen helpottunut ja onnellinen siitä, että pääsen vihdoin jo perinteeksi muodostuneelle joulukiertueelleni teidän luoksenne. En malta odottaa, että pääsen sykähdyttämään ja luomaan kanssanne lumoavia hetkiä, kauneimpien joululaulujen parissa. Nähdään ja kuullaan toisemme Jouluksi kotiin -kiertueellani! Sydämellisesti tervetuloa!”, kommentoi Antti Railio.

ANTTI RAILIO: JOULUKSI KOTIIN
Ti 20.12. Euran kirkko, Eura

Konsertti alkaa klo 19.00. Kirkon ovet avataan tuntia ennen konsertin alkua.

Konserttiliput alk. 29,90€
Lipunmyynti alkaa torstaina 13.10. klo 09 Ticketmasterilla ja paikallisesti K-Market Visolla Eurassa.

Antti Railio on Voice of Finland -voittajana ja Raskasta Joulua -tähtenä tunnettu voimakasääninen laulaja, jonka tulkinnat ovat koskettaneet herkän suomalaisen rockmusiikin ystäviä jo vuosien ajan. Vuoden 2014 ”Vieras Maa” -menestysalbumin ja vuonna 2016 julkaistun ”Samaan marmoriin” -hitin myötä Antti on kiertänyt maata ahkerasti esiintyen niin suurilla festivaalilavoilla kuin intiimeissä keikkapaikoissa. Suureen suosioon nousseita kirkkokonsertteja laulaja on esittänyt vuodesta 2018 alkaen.

Konsertin järjestää Eura Events.
Lisätietoja: Tomi Viren, 0407006479, tomi.viren@euraevents.fi