PORTION BOYS 15-VUOTISJUHLAKIERTUE SAAPUU LEGENDAARISELLE LALLINTALOLLE PÄÄSIÄISENÄ – MUKANA ISKELMÄSENSAATIO KOMIAT!
Suomen suosituimpiin livekokoonpanoihin kuuluva PORTION BOYS juhlii näyttävästi 15-vuotista taivaltaan ja lähtee juhlakiertueelle maaliskuussa. Juhlakiertueella mukana iskelmäsensaatio Komiat! Lallikselle Portion Boys ja Komiat saapuvat pääsiäispäivänä 5.huhtikuuta.
Portion Boys tunnetaan räjähtävästä lavashow’sta, tinkimättömästä energiasta ja koko kansaa yhdistävistä hittibiiseistään. Vauhti lavalla ja listahiteillä on ollut hurja: keväällä 2025 yhtye teki lähes 30 ja kesällä yli 40 keikkaa ympäri Suomen. Portion Boys on tarjoillut kuulijoilleen uutta musiikkia tiiviiseen tahtiin viime vuosien aikana. Yhtyeen kaikki singlet, kuten hitit Vauhti kiihtyy (feat. Matti ja Teppo), Karjala Takas, Kyläbaari ja Elämän ABC, ovat nousseet Spotifyn kuunnelluimpien joukkoon ja useat ovat hallinneet myös radiolistoja. Portion Boys palkittiin helmikuun Iskelmä Gaalassa 2026 – vuoden viihdyttäjäksi jo neljännen kerran peräkkäin.
15-vuotisjuhlakiertueella Lalliksella on mukana myös läpimurtonsa viime vuonna tehnyt ja iskelmäkentän suurimmaksi ilmiöksi noussut KOMIAT!
Viiden nuoren muusikon muodostama Komiat on hurmannut koko kansan ja heidät tunnetaan riehakkaasta ja mukaansatempaavasta live-esiintymisestään. Yhtyeen läpimurtohitti Minähän vien keräsi Spotifyssa jo yli kaksi miljoonaa striimiä ja heidän debyyttialbuminsa Kaihosielu on striimannut platinaa. KOMIAT! on tällä hetkellä Suomen suosituimpia esiintyjiä, joka vetää keikkapaikat nyt ääriään myöten täyteen. Komiat palkittiin helmikuun Iskelmä Gaalassa 2026 – vuoden yhtyeeksi ja vuoden tulokkaaksi. Komiat osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun 2026 biisillään Lululai. UMK -finaali kilpaillaan 28.2.2026 Nokia Areenalla.
Pääsiäissunnuntaina on pääpäivä! Tervetuloa mukaan huikeaan juhlatunnelmaan!
PORTION BOYS JA KOMIAT
PÄÄSIÄISSUNNUNTAINA 5.4.2026 KÖYLIÖN LALLINTALO
Juhlat alkaa klo 19.30! Tarkemmat show -ajat ilmoitetaan myöhemmin. Ilta on K18.
Liput nyt myynnissä!
Liput myy Liveto, Ticketmaster ja paikallisesti
K-Market Viso Eura ja K-Market Huhkola Huittinen.
Livetolla ja Ticketmasterilla lipun hintaan lisätään toimituskulut, paikallismyyntipisteessä ei toimitukuluja.
UMK VIIKON KUNNIAKSI TARJOAMME LIPUT HELMIKUUN LOPPUUN 36,90€. Liput 1.3. alkaen 42,90€.
Matka Hyrkäs järjestää kuljetukset Lalliksen iltaan!
1. Turku – Aura – Kyrö – Oripää – Säkylä – Lallis
2. Lieto – Loimaa – Alastaro – Lallis
3 Forssa – Humppila – Huittinen – Lallis
4. Rauma – Lappi – Eura – Lallis
5. Pori – Ulvila – Nakkila – Harjavalta – Kokemäki – Lallis
30€ hlö/eestaas. Matka toteutuu jos vähintään 15 hlö/reitti.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: matka@hyrkas.net / +358 40 831 3696
Reittiä voidaan tarpeen mukaan muuttaa. Kysy meiltä myös VIP- kuljetuksia.