Raskasta Joulua -kiertue huipentuu Lallintalolle ja samalla kruunaa Lallintalon syksyn ohjelmakattauksen!

LAUANTAINA 22. JOULUKUUTA

Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut RASKASTA JOULUA -kiertue
käsittää tänä vuonna liki kolmekymmentä konserttia.

Viime vuonna kiertue sisälsi kaksikymmentäviisi konserttia, joista
valtaosa oli loppuunmyytyjä. Lippuja kiertueelle myytiin yhteensä liki
70 000 kappaletta. Lisäksi konsertin tv-taltiointi tavoitti joulun
aikaan yli miljoona ihmistä.

Jo neljättätoista kertaa järjestettävä Raskasta Joulua -kiertue
onkin vakiinnuttanut paikkansa koko kansan uutena jouluperinteenä.

Konsepti sai alkunsa kitaristi ERKKA KORHOSEN ideasta, ja ensimmäiset
Raskasta Joulua -keikat soitettiin vuonna 2004. Vuosi vuodelta
suositummaksi nousseen kiertueen solisteina on nähty tunnettuja koti-
ja ulkomaisia metalli- ja rocklaulajia esittämässä joululauluja
raskaasti sovitettuina versioina.

Massiiviseen joulu-show’hun kuuluu vaikuttavia projisointeja, runsas
pyrotekniikka ja näyttävä valoshow.

Kotimaisista nimistä mukana ovat tuttuun tapaan muun muassa MARCO
HIETALA, VILLE TUOMI, TONY KAKKO, JP LEPPÄLUOTO, ANTTI RAILIO ja TOMMI
”TUPLE” SALMELA. Myös TARJA TURUNEN on mukana aiempaa useammalla
keikalla.

Ulkomaalaisvahvistuksista AMARANTHEN ELIZE RYD ja JOE LYNN TURNER
nousevat jälleen lavalle. Uusina kasvoina mukaan lähtevät GLENN
HUGHES (ex-DEEP PURPLE) sekä TWISTED SISTER -nokkamies DEE SNIDER.

KONSERTIN SOLISTIT LALLINTALOLLA:

VILLE TUOMI (EX-SUBURBAN TRIBE, KYYRIA, LENINGRAD COWBOYS)

PASI RANTANEN (THUNDERSTONE, STRIKE)

TOMMI ”TUPLE” SALMELA (TAROT)

ELIZE RYD (AMARANTHE)

Lallintalolla lauantaina 22. joulukuuta. Ovet auki klo 19.00, show time
klo 21.00.

Liput: Ticketmaster: www.ticketmaster.fi/euraevents / 39,90 euroa (sis.
kulut)

LISÄTIETOJA:

www.lallintalo.com

Tomi Virén

Eura Events, www.euraevents.fi

0407006479, tomi.viren@euraevents-uusi-wordpress.caprover.southfestivals.fi

Yksityiskohdat